Aikuisten ohjaajat

Tässä osiossa esitellään tämän kauden aikuisten ohjaajat. Syksyllä 2022 jatkavat samat ohjaajat. 

 

Olen Elina Ylönen, syntyperäinen lauttasaarelainen ja asun saarella edelleen perheeni kanssa. Pyrintöön olen tutustunut ensimmäisen kerran jumppaajana joskus 1990 luvulla. Ohjaamisen olen aloittanut Pyrinnössä vuonna 1999. Ja siitä lähtien olen jumppia vetänyt useamman kerran viikossa. Kahden tyttäreni myötä ajauduin ohjaamaan myös lasten jumppia. Valitsen musiikin tunneilleni huolella, joten tunneillani liikutaan hyvän musiikin tahtiin. Vuosien saatossa olen vetänyt erilaisia jumppia, mutta sydäntäni lähellä ovat ihan perusjumpat. Jumppien ohjaaminen on rakas sivutyöni. 

Olen Sonetta Harjanne, ryhmäliikunnan ohjaaja ja Personal Trainer (APT). Olen syntyperäinen lauttasaarelainen, joka on vahingossa päätynyt liikunta-alalle. Lapsuuden tanssi-, ja kamppailulajiharrastukseni vaihtui täysi-ikäisyyden kynnyksellä ryhmäliikuntaan ja myöhemmin kuntosaliharjoitteluun. Olen ohjannut ryhmäliikuntaa vuodesta 2010-alkaen ympäri pääkaupunkiseutua. Ohjaan ahkerasti ryhmäliikuntaa lajeina vaihtelevasti tanssilliset-, lihaskunto-, Kehonhuolto-, sisäpyöräily-, ja HIIT-tyyliset tunnit. Kouluttaudun aktiivisesti liikunta-alalla eri lajeihin/lisensseihin/osaamisalueisiin. Muuna aikana olen kouluttautunut Musiikin Maisteriksi, joka saattanee kuulua tunneillani. Olen yksi niistä onnekkaista, jotka ovat saaneet luotua harrastuksistaan ammatit. Kulttuuri- ja Liikunta-ala täydentävät toisiaan monin tavoin. Tärkeimpänä kuitenkin; elämänlaatu nousee merkittävästi. Vapaa-ajallani peruskunnostani huolehtii rakas Ralf-collieni. Tervetuloa tunneilleni!

Olen Riikka Nissinen, osa-aikainen ryhmäliikuntatuntien ohjaaja. Olen aloittanut jumppien vetämisen 1990-luvulla ja sydäntäni lähellä on ihmisten liikkeelle saaminen ja musiikin tahdittama liikkuminen. Vedän mielelläni tunteja tanssillisella twistillä, joihin jokainen voi tasosta riippumatta osallistua, lihaskuntoa unohtamatta. 

Olen Satu Rekola, tanssitaiteilija. Olen valmistunut tanssitaiteenmaisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2003. Siitä lähtien olen toiminut tanssijana Suomessa ja ulkomailla. Ammatin ohessa olen lisäkouluttautunut tanssipedagogiksi (TeM) ja pilatesohjaajaksi (Somatic Studio). Tanssissa ja liikunnassa minua kiehtoo kokonaisvaltaisuus, joka keskittää kehomielen läsnäolevaan hetkeen. Toivon, että tunneilla on vapaa ja iloinen tunnelma, jotta jokainen voi työskennellä rennosti omista lähtökohdistaan käsin.

Olen Adèle Salonen, ryhmäliikuntaan suuntautunut fysioterapeutti. Olen toiminut vuosikymmeniä Sibelius-Akatemian kehonhuollon opettajana, HKT pitkäaikaisena liikuntaryhmien ohjaajana, Lääkäri Lady Clubin pääohjaaja. Mtv:n Huomenta Suomessa olen ohjannut aamujumppaa ennen kahden lapseni syntymää. Noin vuosi sitten julkaistiin hulavannetutkimuksen tulokset. Olin mukana tuossa Helsingin Yliopiston tutkimuksessa. Näin noin 50 000 ohjatun tunnin jälkeen voin edelleen todeta, että työ, jota teen, on hyvin mieluisaa. Rakastan liikuntaa, ihmisiä, luovuutta, suunnittelua, musiikkia ja eri toten sitä, että saan työlläni, tietotaidollani vaikuttaa osallistujien terveyteen. Nyt syksyllä 2020 innolla ja ilolla aloitan Lauttasaaren Pyrinnön toiminnassa torstaina klo 19-20 vaihtelevilla lihaskuntotunneilla. Olet tervetullut sellaisena kuin olet hoitamaan kuntoasi ja huomioiduin turvavälein kohtaamaan ryhmäläisiä!